Vaikka Suomessa vettä riittää, on viime vuosina havahduttu siihen, että viljelykasvien vesivarmuutta on parannettava. Erityisesti nurmikasvustot ovat viime kasvukausina kärsineet kuivuudesta myös Pohjois-Savossa. Ilmastoskenaarion mukaan ilmasto muuttuu lämpimämmäksi ja sateiden ennustetaan lisääntyvän talvi- ja syysaikaan.
WWF:n selvityksen mukaan maataloustuotteiden osuus koko Suomen vesijalanjäljestä on 82 prosenttia, teollisuuden osuus 15 prosenttia ja kotitalouksien 3 prosenttia. Maatalous- ja teollisuustuotteiden kohdalla tarkastellaan sekä kotimaisen tuotannon vedenkulutusta että tuontituotteiden kokonaisvedenkulutusta tuotantomaissaan. Suurin vedenkulutus maatalouden osuudesta on lihantuotannolla ollen 24 prosenttia. Maidon ja maitotuotteiden tuotanto-osuus on 15 prosenttia ja viljanviljelyn 7 prosenttia maatalouden vedenkulutuksesta. Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan maa- ja kalatalouden pinta- ja pohjavedenkulutus on noin 2 milj. m3/vuosi ja talousvedenkulutus noin 1 milj. m3/vuosi.
Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Elina Lehikoisen vetämän projektiryhmän mukaan naudanliha kilon tuottaminen Suomessa kuluttaa vettä n. 7 000 litraa. Esimerkiksi Brasiliasta tuodun naudanlihakilon tuottaminen ja tuominen kuluttaa vettä 19 400 litraa. Tutkijaryhmä suositteleekin naudanlihan tuotannon keskittämistä maihin, joissa on vettä paljon saatavilla.
Pohjavesi on uusiutuva, mutta korvaamaton luonnonvara. Pilaantuneen pohjaveden puhdistaminen on hidasta, kallista ja usein käytännössä mahdotonta. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat mahdollistavat ennakoivan suojelun ja siinä tarvittavat toimenpiteet. Suunnittelun ja toimenpiteiden edellytyksenä on riittävä tutkimustieto.
Hyvälaatuinen vesi on tärkeää maataloudelle – sekä kotieläin- että kasvituotannolle. Maatalous aiheuttaa osaltaan myös riskejä ja kuormitusta pohjavesialueille. Yleensä haittoina ovat korkeat nitraattipitoisuudet sekä kasvinsuojeluainejäämät. Maatalouden näkökulmasta pohjavesialueiden hyvän tilan turvaaminen edellyttää usein rajoituksia esimerkiksi eläinsuojien rakentamiseen ja rakenteisiin, kemikaalien ja öljytuotteiden käyttöön ja säilytykseen sekä lannan levitykseen ja jätevesien käsittelyyn. Pohjavesien suojelun kannalta merkittävimmät maataloutta koskevat ohjauskeinot ja toimenpiteet perustuvat pääosin ympäristönsuojelulakiin, nitraattiasetukseen sekä kasvinsuojeluaineista annettuihin määräyksiin.
Maataloustukia hakevilla tiloilla pohjaveden suojelu on lähes kaikkien tukien ehto, sillä se on osa täydentäviä ehtoja. Täydentävien ehtojen mukaan viljelijän on huolehdittava, että esimerkiksi polttoaineiden, öljyjen ja kasvinsuojeluaineiden käyttö ja varastointi ei pilaa pohjavettä. Pohjaveden pilaaminen onkin Suomessa ympäristönsuojelulain nojalla kielletty. Vaatimusta on noudatettava kaikessa maataloustoiminnassa ja myös niillä alueilla, jotka eivät sijaitse pohjavesialueella.
Peltoviljelyn aiheuttama riski pohjavedelle syntyy lähinnä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytöstä. Kasvien tarpeisiin nähden liiallinen lannoittaminen voi nostaa pohjaveden typpi- ja fosforipitoisuuksia, jos ylimääräiset ravinteet huuhtoutuvat maaperän kautta pohjaveteen.
Karjatalouden pohjavedelle aiheuttamia uhkia ovat lähinnä lanta sekä säilörehun puristenesteet sekä näiden varastot ja levitysalueet. Karjanlannasta voi ravinteiden lisäksi kulkeutua bakteereita ja viruksia pohjaveteen etenkin lumien sulamisen ja runsaiden sateiden aikaan.
Myös kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä, tilan ympäristöluvassa tai muissa luvissa voidaan antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä pohjavesialueiden suojelemiseksi. Määräykset voivat koskea muun muassa lannan ja lannoitevalmisteiden levitystä ja varastointia, laidunnusta tai jaloittelualueiden sijaintia, hoitoa ja rakenteita. Kuntien pohjaveden suojelusuunnitelmat sisältävät ehdotuksia siitä, miten alueen toimijat voivat varmistaa pohjaveden laadun ja määrän säilymisen.
Suomessa sadanta ylittää haihdunnan, ja täällä muodostuu uutta pohjavettä jatkuvasti. Vettä ei tarvitse Suomessa käyttää kasteluun kuin erikoistapauksissa (kasvihuoneet, marjat ja hedelmät, avomaan vihannekset). Karjan rehujen tuotanto toimii ilman kastelua, mikä pienentää eläintuotannon vesijalanjälkeä useisiin ulkomaisiin eläintuotteisiin verrattuna.
Maan toimiva vesitalous on riippuvainen veden kierrosta kuten peltojen hydrologiasta (sadannan ja haihdunnan luontaisesta vaihtelusta), kasvien kasvusta ja ympäristökuormituksesta. Maan rakenne vaikuttaa suurelta osin veden liikkuvuuteen maan partikkeleiden sekä ilman välillä. Viljelytoimet vaikuttavat puolestaan maan rakenteeseen, kemiallisiin, fysikaalisiin ja biologisiin ominaisuuksiin sekä prosesseihin.
Keinoja maan rakenteen parantamiseksi ja siten pellon vesitalouden parantamiseksi ovat erilaiset perustoimenpiteet, kuten toimiva ojitus, kalkitus ja maan rakenteen huomioiminen viljelytoimenpiteissä. Maan rakennetta ja sen vesitaloutta parantavia viljelytoimia ovat maan tiivistymisen ehkäisy, viljelykierto ja maan muokkaus.
Maan huokosrakenteen säilyttäminen vettä läpäisevänä on veden kulun kannalta tärkeää. Maan tiivistyminen estää veden vapaan liikkumisen maaperän ja ilman välillä, jolloin vesi joko jää maan alle tai sitten ei imeydy kunnolla tiivistymiskerrosten lävitse. Huokoinen maarakenne vähentää myös muokkaustarvetta ja ylläpitää siten toimivaa vesitaloutta maaperässä.
Viljelykierrossa voidaan huomioida pellon vesitalous erilaisten kasvien ominaisuuksien hyödyntämisessä. Pitkäjuuriset sekä monivuotiset kasvit parantavat pellon vesitaloutta ja lisäävät eloperäistä ainesta maassa. Juuristo toimii myös biologisena muokkaajana maan rakenteen huokoistumisessa, mikä puolestaan vähentää maan tiivistymistä, koska muokkauksen tarve vähenee. Maan muokkaus vaikuttaa maan kuohkeutumiseen ja sitä kautta muokkauskerroksen vedenvarastointikykyyn. Kuohkeampi maa sitoo enemmän vettä. Muokkausta vähennettäessä tulee huomioida, että pellon maan rakenne on läpäisevä ja ojitus toimiva.
Veden ja ravinteiden hallintamenetelmiin pellolla kuuluvat: